tiistai 1. lokakuuta 2013

27. Romain Sardou: 24 ruumista

Kirjaston palautukset-hyllystä tarttui mukaani minulle ennestään tuntemattoman ranskalaisen Romain Sardoun teos 24 ruumista (2006). Hieman ihmetytti, että alkuperäisteos on ranskankielinen ja kirjailija ranskalainen, mutta kirjan tapahtumat sijoittuvat Yhdysvaltoihin. No, samapa tuo. Kaikki tapahtumapaikat ja hahmot tuntuvat kyllä sinänsä uskottavilta, vaikka edustavatkin eri kansalaisuutta itse kirjailijan kanssa.

Kirjan tapahtumat lähtevät liikkeelle, kun New Hampshiren osavaltiossa löydetään eräältä moottoritien rakennustyömaalta 24 ruumista. Jokaisella ruumiilla on sydämessään yksi luoti, eikä merkkejä vastarinnasta näy. Merkkejä ei näy myöskään tekijästä. Ja mikä merkillisintä, kukaan ei tunnu kaipaavaan näitä vainajia.

Osavaltion poliisipäällikkö Stuart Sheridan alkaa tutkia tapausta, kunnes juttu siirretään FBI:lle. Jutusta myös vaietaan visusti, eikä lehdistö saa pienintäkään vihiä tapahtuneesta. Ennen kuin FBI ottaa ohjat, Sheridan saa selville, että vainajat ovat jo kauan sitten kadonneiksi ilmoitettuja henkilöitä. Tutkinnassa käy myös ilmi, että ainoa linkki vainajien välillä tuntuisi olevan Ben O. Boz -niminen kirjailija.

Mukaan tutkinnan kuvioihin astuu nuori kirjallisuustieteen professori, Frank Franklin. Hän työskentelee Durrisdeerin yliopistossa, joka sijaitsee lähellä ruumiiden löytöpaikkaa. Itse yliopisto tuntuu mystiseltä syrjäisen sijaintinsa ja valikoitujen opiskelijoidensa takia. Franklin kiinnostuu tapauksesta ja alkaa tutkia sitä Sheridanin kanssa, vaikka juttu siirtyykin FBI:lle.

Kirja oli melkoisen koukuttava; luin samaan aikaan Kuolleita sieluja ja välillä piti oikein pakottaa pitämään näpit erossa tästä teoksesta. Kiinnostus pysyi yllä ihan loppuun asti. Hieman häiritsi varsinkin loppua kohden yhä enemmän sekoittuva vyyhti, jolloin ei enää tiennyt, kuka oli kenenkin puolella ja kenen pussiin milloinkin pelattiin. Mutta kun pääsi kirjan loppuun huomasi, että juoni oli kyllä suunniteltu erittäin taitavasti. Pitkästä aikaa taas kirja, jota ei malttanut laskea lopulta käsistään, kun piti saada tietää, mitä tapahtuu ja kenelle.

Ainoa miinus muutamista suomentajan sanavalinnoista: en oikein tiedä, millaista tyyliä sanavalinnoilla tavoiteltiin. Joitakin poliiseja kutsuttiin välillä kytiksi hieman vähättelevään sävyyn. Tuli tunne, että suomentaja on hakenut karskia ilmausta, joka ei sitten kuitenkaan toiminut, kun karskius jäi vain pariin hassuun sanaan. En tiedä, miten asiat on alkuperäistekstissä ilmaistu, mutta suomennoksen kohdalla olisi voinut pohtia jotain muuta. Jännä huomata, että näinkin pieni seikka saattaa häiritä.

Romain Sardou: 24 ruumista
Kustantaja: Bazaar
Kansi: Laura Rahinantti
Suomennos: Susanna Tuomi-Giddings
Sivuja: 367

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti