24. Olen lukenut Miika Nousiaiselta aiemmin Vadelmavenepakolaisen, eikä se oikein vakuuttanut. Ymmärsin ja hahmotin kyllä, missä kohdissa olisi pitänyt nauraa, mutta itseäni ei edes hymähdyttänyt. En tiedä, satiiriksiko se olisi pitänyt määritellä. Yhtä kaikki, en tykännyt, en. Siksipä en ole tullut tarttuneeksi sen jälkeenkään Miika Nousiaisen teoksiin, vaikka miehestä Hyvissä ja huonoissa uutisissa pidänkin. Nyt tuli ystävän kanssa puheeksi Nousiaisen uudempi teos Metsäjätti (2011), jonka sen keskustelun jälkeen siltä istumalta hain kirjastosta ja luin. Ystäväni kertoi, että Metsäjätissä on realistisempi ote kuin Vadelmavenepakolaisessa, joten ajattelin, että ehkä pitäisin kirjasta.
Metsäjätissä vuorottelevat kaksi kertojaa, Pasi ja Janne. He ovat lapsuuden kavereita Törmälästä, pienestä teollisuuspitäjästä, jossa sukupolvi toisensa jälkeen alkoholisoituu ja toistaa vanhoja kaavoja: miehet ovat tehtaalla töissä ja hivenen alkoholisoituneita ja sitten hakkaavat vaimojaan. Lapset elävät niukan lapsuuden ja jäävät paikkakunnalle töihin tai työttömiksi, elleivät sitten päädy itsemurhaan. Pasi on kuitenkin toista maata: hän on päättänyt ponnistaa kauemmas. Hän lähteekin heti koulun päätyttyä Helsinkiin opiskelemaan kauppatieteitä, vain palatakseen hieman alle nelikymppisenä pukumiehenä Törmälään, Metsäjätin YT-neuvotteluja johtamaan.
Toinen kertoja on Janne, joka ei ole päässyt Pasin tavoin ponnistamaan maailmalle. On teininä saatu poika, joka nyt on tekemässä Jannesta ukkia. On työ tehtaassa. On alkoholi. On syystä tai toisesta heikko itsetunto, joka ei anna uskoa omiin mahdollisuuksiin.
Tarina etenee mukavan jouhevasti aina vuorotellen Pasin ja Jannen näkökulmasta kerrottuna. Samalla keriytyy auki menneisyys ja sen jättämät traumat. Tarina sinänsä on traaginen; ovathan kymmenet menettämässä työnsä sen seurauksena, että oman kylän poika palaa tiluksille pukumiehenä. Kuitenkin Pasi näyttäytyy inhimillisenä hahmona, eikä Jannekaan tunnu kantavan kaunoja. Miesten välinen ystävyys on toden totta erilaista kuin naisten, mutta hienoa ja arvostettavaa.
Tykkäsin erityisesti siitä, miten Pasin hahmo kehittyi kirjan myötä. Niin kyllä kehittyi Jannekin. Kaiken kaikkiaan hahmot ja tapahtumat oli kuvattu kovin inhimillisesti, vaikkakin ehkä omalla tavallaan inhorealistisestikin.
Pidin kirjasta hurjasti. Jälleen on sanottava, että tässäpä oli tämän vuoden paras kirja tähän mennessä. Huomasinpa muuten myös, että olin tämän merkinnyt TBR100-listalleni! Hei hienoa, ihan kuin vahingossa sain yhden kirjan sieltäkin kuitattua!
Miika Nousiainen: Metsäjätti (2011)
Kustantaja: Otava
Sivuja: 286
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti