27. Blogi palailee taas hiljaiselosta henkiin, toivottavasti. Tänne on liittynyt uusi, toinen lukijakin, ihanaa, tervetuloa! Toivon todella, että tästä lähtien saisin päivitettyä tätä useammin. Kesän loppu meni erään isohkon luku-urakan parissa, siitä lisää myöhemmin. Ai niin, yritin lukea kovasti kehutun True Blood -sarjan ensimmäistä osaa, englanniksi. Kuukauden laina-ajan puitteissa pääsin melkein loppuun. Eli eipä tullut jälkipolville kerrottavaa siitä kirjasta. Lienee myös selvää, että tuon sarjan pariin en ehkä enää palaa... Näin ollen siis ei ole ollut aikaa lukea sen kummempia. Pari kirjaa sentään, joiden kommentointi vain on jäänyt roikkumaan. Aloitetaan Camilla Läckbergistä.
Läckberg on minulle uusi tuttavuus: suosittelin kirjailijan teoksia äidilleni, joka ihastui ikihyviksi, joten päätin sitten itsekin lukea yhden. Tykkäisin kovasti lukea tällaisia dekkarisarjoja järjestyksessä, vaikka kirjat itsenäisiä ovatkin. En kuitenkaan jaksa nähdä vaivaa varatakseni kirjoja kirjastosta, joten otan sen, mitä saan. Nyt käteen osui ilmeisesti Läckbergin neljäst teos, Pahanilmanlintu (2011).
Kirjassa seikkailevat jo aiemmista osista ilmeisesti tutut Erica Falck, kirjailija, ja hänen miehensä Patrik, joka on poliisi. Tarina sijoittuu pienelle ruotsalaiselle Fjällbackan paikkakunnalle. Erica ja Patrik ovat menossa naimisiin, mutta häiden suunnittelua haittaavat Erican sisko ja tämän lapset, joista Erica joutuu huolehtimaan. Ilmeisesti kirjasarjan aiemmissa osissa on kerrottu, mitä Annalle on aiemmin tapahtunut. Lisäksi Patrik saa tutkittavakseen auto-onnettomuuden, joka vaikuttaa itse aiheutetulta, mutta jutusta alkaa paljastua hiljalleen outoja seikkoja. Lopulta ollaankin etsimässä sarjamurhaajaa. Löytyykö siis murhaaja ennen kuin on liian myöhäistä?
Sivujuonena kerrotaan tosi-tv -formaatista, jossa BB-tyyppisiä julkkiksia tuodaan paikkakunnalle "Fucking Tanum" -nimisen ohjelman kuvauksiin.
Näkökulma teoksessa vaihtuu nopeasti ja huomaamattomasti, ja lukijan pitää pysyä tarkkana, jotta tietää, kuka milloinkin kertoo ja mitä. Välillä on kursivoituna kerrottu "pahanilmanlinnun" tarinaa, joka taustoittaa hiljalleen murhaajan elämää. Murhaajan ajatukset paljastuvat, henkilöllisyys ei. Olikin todella virkistävää lukea teosta, jossa lukija sai todella miettiä, kuka syyllinen voisi olla. Läckberg on myös mestarillisesti saanut yhden jos toisenkin henkilöistä vaikuttamaan siltä, että juuri tällä voisi olla jotain hämärää takanaan.
Itseäni häiritsi se, että luvut olivat pitkiä ja näkökulma tosiaan vaihteli nopeasti ja huomaamattomastikin. Lopulta myös murhaajan elämäntarina jäi hivenen ohueksi ja lopullinen motiivi tavallaan epäselväksi, vaikka nyt jälkikäteen sen ymmärränkin paremmin. Erittäin positiivista oli se, että itse en ainakaan mitenkään olisi arvannut, kuka murhaajaksi lopulta paljastuu!
Camilla Läckberg: Pahanilmanlintu (2011)
Alkuperäisteos: Olycksfågeln (2008)
Kustantaja: Schildts&Söderström
Suomentanut: Outi Menna
Sivuja: 418
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti