perjantai 9. tammikuuta 2015

Graeme Simsion: Vaimotesti

3. No nyt on kova meno! Jo kolman kirja tänä vuonna! Ja tämä kolmas kirja oli minulle entuudestaan tuntemattoman Graeme Simsionin kirja Vaimotesti (2013). Kirja oli kerrassaan riemastuttava! Ihan ensin vähän epäröin, mutta sitten se tempaisi mukaansa ja kirja tulikin luettua nopeasti.

Kirjan päähenkilö on Don Tillman, menestynyt ja menestyvä genetiikan professori. Hän on alle 40-vuotias ja ihan mukiinmenevän näköinen. Hän on menestynyt siis urallaan muttei ihmissuhteissaan. Don ei osaa sosiaalisia koodeja eikä osaa tulkita toisten ihmisten äänensävyjä tai ilmeitä. Hän noudattaa tiettyjä ja tarkkoja rutiineita ja on aikatauluttanut elämänsä minuutilleen. Hänellä on selkeästi Aspergerin syndrooma. Hän ei kuitenkaan itse tiedosta sitä, ei, vaikka pitää aiheesta luennon, jonka jälkeen hänelle asiasta vihjaillaan.

Ura on, mutta vaimo puuttuu. Don päättää ratkaista asian ystävänsä Genen avustamana laatimalla Vaimotestin. Testi on pitkä. Testin avulla Don aikoo karsia pois epäsopivat vaimokandidaatit, jotka ovat esimerkiksi kasvissyöjiä, tieteellisesti lukutaidottomia tai, herranen aika, tupakoitsijoita. Ja sitten sattuukin, että Donin elämään astelee äkkiä ja pyytämättä Rosie, joka ei ihan täytä Donin kriteereitä. Siitä alkaa seikkailu, joka vie melbournelaiset aina New Yorkiin asti.

Pidin kirjasta todella! Se oli oikeastaan kevyttä ja viihdyttävää luettavaa, mutta oli siinäkin oma, syvempi vivahteensa erilaisista ihmisistä ja heidän kohtaloistaan. Donin hahmo oli mainio! Miten joku voikaan olla niin tarkka ja jopa neuroottinen tietyissä asioissa. Tosielämässä tuollainen olisi raivostuttavaa (vaikka ymmärränkin, että kyse on sairaudesta), mutta kirjan sivuille se sopi.

Graeme Simsion: Vaimotesti (2013)
Alkuperäisteos: The Rosie Project (2013)
Kustantaja: Otava
Suomentanut: Inka Parpola
Sivuja: 330

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti