sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Mennyttä ja tulevaa

Hyvää alkanutta vuotta 2015!
Jotenkin tuntuu, että näin vuoden aluksi pitää luoda katsaus menneeseen ja tulevaankin. Mitä luin vuonna 2014? Mitä odotan vuodelta 2015?

No ensinnäkin, viime vuonna luettuja kirjoja oli 45. Se oli enemmän kuin vuotta aiemmin, hyvä! Luku jäi silti vähän pienemmäksi kuin olisin toivonut, kenties johtuen kesällä jähmimästäni englanninkielisestä teoksesta (joka lopulta jäi kesken) ja Moby Dickistä, joka myös otti aikansa. Jakauma kotimaisiin ja ulkomaisiin meni aika tasan: ulkomaisia luin 22, lähinnä dekkareita, kotimaisia 23, jotka puolestaan olivat lähinnä muita kuin dekkareita.

Mitään ehdotonta suosikkia viimevuotisista on vaikea nostaa esille. Pidin ainakin Miika Nousiaisen Metsäjätistä ja Rosa Liksomin Hytti nro 6:sta. Myös Jyrki Heinon historialliset teokset olivat hyviä lukukokemuksia. Moby Dick puolestaan oli ehkä paras lukusaavutus.

Valitettavasti en tullut pitäneeksi lukua siitä, montako kirjaa miltäkin listalta tulin lukeneeksi. Helppohan ne toki olisi nyt tuolta haarukoida, mutta en taida jaksaa, sorry. Ei niitä niin kovin montaa kuitenkaan kertynyt. Mutta nyt voisin tähän koota lähtökohdat, joista uuteen lukuvuoteen lähdetään. Eli:
TBR100-listalta luettuja on nyt 16/100
BBC:n listalta 19/100
Suomalaiselta kirjalistalta 37/100

Voinen luvata, että BBC:n lista ei juuri edisty tämän vuoden aikana. TBR-listaa yritän saada luettua, ehkä siinä sivussa sitten suomalaiseltakin listalta tulee luetuksi jokunen. Ylipäätään toivon, että tänä vuonna tulisi taas jokunen kirja enemmän luettua. Olisikohan 50 hyvä tavoite?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti