keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Jaakko Yli-Juonikas: Vanhan merimiehen tarina

8. Wow, nyt tuli melkoinen uusi kirjallinen tuttavuus! Jaakko Yli-Juonikas (voiko tuo olla edes tyypin oikea nimi?!) nimittäin. Sain ystävältä lainaksi Yli-Juonikkaan uutukaisen, Vanhan merimiehen tarinan (2014). Kirja on kirjoitettu näkökulmatekniikalla, kuten nykyään tuntuu yleistä olevan. Hakematta tuli mieleeni Tommi Kinnusen Neljäntienristeys. Pakko sanoa, että Yli-Juonikas teki minuun kyllä vielä suuremman vaikutuksen.

Vanhan merimiehen tarina kertoo tarinaa kolmen eri henkilön näkökulmasta: on Annika, lapsesta asti halvaantuneena ollut tyttö, joka pystyy kommunikoimaan ainoastaan tietokoneen välityksellä, on Aarno, Annikan isä ja Niina, Annikan äiti. Perhe elää tyytyväisenä jossakin pohjoisemmassa Suomessa. Aarno ja Niina fasilitoivat Annikaa, jotta tämä saa ajatuksensa kuuluviin. Tarkoittaa siis sitä, että aina jompikumpi vanhemmista auttaa pitämään Annikan kättä paikoillaan, jotta tämä pystyy tietokonevälitteisesti viestinsä kirjoittamaan.

Annika on kirjoittanut runoja, jotka haluttaisiin julkaista. Näin jälkikäteen sitä miettii, kuka runojen julkaisemista eniten halusi, Annika itsekö, vai hänen vanhempansa. Annika kuitenkin matkustaa Helsinkiin äitinsä kanssa tapaamaan kustantajaa. Kirjahomma karahtaa lopulta kuitenkin kiville, kun aletaan epäillä, ovatko runot oikeasti Annikan hengentuotoksia, vaiko jonkun muun.

Annikalle tehdään myös leikkaus, jonka pitäisi auttaa halvaantunutta kättä toimimaan paremmin ja Annikaa saamaan ajatuksiaan itsenäisemmin esiin. Nämä kaksi tapahtumaa sysäävät lopulta koko perheen syöksykierteeseen. Kuka puhuu, kuka ajattelee, ja mitä? Kirjan loppua kohti lukija on yhä hämmentyneempi, kun ei saa kiinni alkuun niin selkeiltä tuntuneista hahmoista ja heidän ajatuksistaan.

Kirja ei ole varsinainen jännitysromaani, mutta jotakin perinjuurin kauhistuttavaa siinä on. En tiedä, miten kirja onnistuukin pelaamaan lukijan kustannuksella näin. Olen kirjan luettuani hämmentynyt ja ahdistunutkin. Mutta silti päällimmäisenä vaikuttunut. Vau, mikä kirja! Se teki vaikutuksen niin tarinana, kielellisesti kuin ihan koko kokonaisuutenakin. Entäpä kirjan nimi, mistä se tulee? Sitä sopii miettiä...

Jaakko Yli-Juonikas: Vanhan merimiehen tarina (2014)
Kustantaja: Otava
Sivuja: 188
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti