maanantai 15. kesäkuuta 2015

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

28. Huh, sain jo jokin tovi sitte luetuksi Jussi Valtosen Finlandia-voittajan, He eivät tiedä mitä tekevät (2014), mutta kesti hetken, ennen kuin sain tartuttua siitä kirjoittamiseen. Tuntuu, että kirjassa riittäisi pureskeltavaa vähän enemmänkin. Eikä se turhaan Finlandiaa voittanut, sen sanon. Silti kirjan alku hieman takkuili, tai siis lukemiseni kirjan aluksi. Lopulta kirja tempaisi mukaansa ja se oli miellyttävä lukukokemus.

Kirjan tapahtumat kiteytyvät kolmen henkilön ympärille. On amerikkalainen Joe, neurobiologi, joka nuorena tapaa suomalaisen Alinan, muuttaa Suomeen, he saavat pojan, Samuelin, ja sitten eroavat. Kirjassa liikutaan myös eri aikatasoissa: 1990-luvun lama-ajan Suomessa sekä nykyajan, tai ehkä jonkin ihan lähitulevaisuuden, Amerikassa. Tämä eri aikatasoissa ja eri henkilöiden näkökulmissa hyppely toimi ja sai odottamaan, koska siirrytään kuvaamaan taas toista henkilöä ja toista aikaa. Hieman tosin kirjan luvut kaikkinensa venyivät pitkiksi, ja lukemisen tauottaminen oli hankalaa.

Alinan ja Joen suhde ei siis toimi, lähinnä se tuntuu kaatuvan Alinan epävarmuuteen ja Joen tyytymättömyyteen suomalaisen (yliopisto)elämän suhteen. Niinpä he eroavat, ja Joe muuttaa USA:an takaisin. Samuel jää siis isättä kasvamaan Suomeen.

Joe tekee hienoa uraa yliopistossa ja neurobiologina työskentelee eläinkokeiden parissa. Samuel sen sijaan päätyy eläinkokeita vastustavaan rintamaan. Lisäksi mielenkiintoista on suomalaisen yliopistomaailman, ja ehkä suomalaisen mentaliteetin ylipäätään, kritisointi. Huomaa, että Valtosella on kokemusta sekä Suomen että USA:n yliopistoista.

Lisäksi kirjassa kuvataan Joen teini-ikäisiä tyttäriä ja sitä, miten kasvottomat suuryritykset houkuttelevat nuoria uuden teknologian pariin iAm-nimisen laitteen avulla. Pakko sanoa, että pitkät pätkät Joen tyttärien ja tämän iAm-laitteen kuvailua olivat kirjan puuduttavinta antia.

Kaikkein mielenkiintoisimmaksi koin ne pätkät, jotka kertoivat Samuelista ja hänen ajatuksistaan. Niitä olisin kernaasti lukenut enemmänkin.

Ylipäätään kirja herätti melkoisesti ajatuksia: ajatuksia ihmisen ja teknologian suhteesta, mutta myös ajatuksia ihmisten välisistä suhteista ja siitä, mikä menneisyydessä vaikuttaa nykyhetkiin asti, vai vaikuttaako mikään, miten meistä tulee sellaisia kuin me olemme, ja ennen kaikkea, tiedämmekö me, mitä me olemme tekemässä?

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät (2014)
Kustantaja: Tammi
Sivuja: 557


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti