40. Luin joskus aikanaan Pekka Hiltusen esikoisteoksen Vilpittömästi sinun, josta muistan pitäneeni. Siispä oli luonnollista lukea Studio-sarjan itsenäinen jatko-osa, Sysipimeä (2012). Näissä kirjoissa minua viehättää se, että ne sijoittuvat lempikaupunkiini Lontooseen, mutta koska kertoja ja päähenkilöt ovat suomalaisia, tuntuu tarina jotenkin ehkä läheisemmältä. Äh, hankala selittää.
Siitä on jo tovi aikaa, kun tuon Hiltusen esikoisen luin, joten ihan parhaassa muistissa se ei ollut. Sen muistin, että siinä esiintyi Lia, lontoolaistunut suomalainen, ja Mari, niin ikään suomalainen, jolla oli uusi elämä Lontoossa. Ja sitten oli Studio, joka oli jotain ihmeellistä ja erityistä, mutta josta en siltikään nyt muistanut juurikaan. Juuri Lian, Marin ja Studion ympärille tämä Sysipimeäkin rakentuu.
Kaikki lähtee liikkeelle, kun joku lataa Youtubeen pimeitä, ihan kirjaimellisestikin, videoita toisen käyttäjän nimissä. Aluksi videoilla näkyy pelkkää pimeyttä, sen jälkeen pimeydestä tulee esiin jotain karmivaa: raakoja pahoinpitelyitä. Ja sen jälkeen Lontoon kaduilta alkaa löytyä pahoinpitelyiden uhreja. Studio alkaa selvittää juttua.
Samaan aikaan Studio myös yritää puhdistaa erään radiotoimittajan mainetta. Toimittajaa vastaan on nostettu syyte alaikäiseen sekaantumisesta. Syyte on perätön, ja sitä Studio siis yrittää todistaa. Tämä sivujuonne jää minusta hieman irralliseksi.
Kaikki siis kääriytyy Youtube-videoiden ympärille. Tai siis sen ympärille, mitä videoiden uumenista pohjimmiltaan löytyy: pimeyttä ja pahuutta. Studio tekee töitään irrallaan poliisista, luonnollisesti. Liikkuuhan Studio tavallaan lain äärirajoilla ja niiden takana.
Tämän kirjan juonesta on ihan tavattoman vaikeaa kertoa, ettei tule spoilanneeksi liikaa. Ehkäpä jätän juoniselostuksen tuohon. Sen sijaan voisin vielä ruotia kirjaa kokonaisuudessaan. Siispä: Hiltunen kirjoittaa kivasti ja sujuvasti. Kaikkein eniten tykkään henkilökavalkadista: Studion porukka on kansainvälistä, osaavaa, monipuolista ja taustoiltaan ja olemuksiltaan vaihtelevaa. Se on hienoa. Näin koiraihmisenä on pakko myös kehaista, että onpa kiva, että kirjaan on sijoitettu koira, joka selvästi pysyy tärkeänä läpi kertomuksen. Vähän aluksi pelkäsin, että koira mainitaan pariin otteeseen ja unohdetaan sitten. Onneksi niin ei käynyt!
Onhan Studio ehkä "hieman" epäuskottava noin kokonaisuutena, mutta mitäpä siitä; toimiva se silti on!
Edit. Oho, perustiedot meinasivat unohtua. Tässäpä nämä:
Pekka Hiltunen: Sysipimeä (2012)
Kustantaja: WSOY
Sivuja: 359
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti