10. Tämän kirjan luin jo tovi sitten, mutta jostain syystä saan tartuttua siitä kirjoittamiseen vasta nyt. Kyseessä on siis Mikko Rimmisen Finlandia-voittaja Nenäpäivä (2010). Jostain syystä tämän kirjan lukeminen oli minulle toivottoman hidasta. Se ei vaan tempaissut mukaansa jostain syystä. Vähän ehkä noloakin, kun kirja on kuitenkin pidetty ja arvostettu. Mutta eivätpä samat asiat tietenkään kaikkiin kolahda.
Kirja kertoo Irmasta, jonka "elämä on liikahtanut sijoiltaan" (näin sanoo takakansiteksti), ja niin toden totta onkin. Irma on yksinäinen, hieman kai keski-iän ohittanut nainen, joka asuu Helsingin Hakaniemessä. Hän lähtee bussilla Keravalle hakemaan lahjoitettavia viherkasveja. Sitten jotenkin hän eksyy väärään rappuun ja soittaa väärän oven ovikelloa. Sisään on mentävä ja jotain on keksittävä. Hätäpäissään Irma sitten kertoo tekevänsä taloustutkimusta. Nyt aluksi hän ihan vain kartottaisi, että sopiiko ensimmäinen haastateltava myöhempään osioon.
Irma ikään kuin astuu jonkin rajan yli, eikä paluuta enää ole. Kerava vetää häntä puoleensa, ja niinpä Irma löytää itsensä Keravalta uudelleen ja uudelleen. Jotenkin hän kiintyy haastateltaviinsa. Mutta kuten elämässä aina, nytkin on olemassa epäluuloisia ihmisiä, jotka tekevät Irmasta ilmoituksen poliisille. Paikallislehdestä Irma sen sattumalta huomaa ja menee ehkä vielä enemmän sijoiltaan.
Kirjan lukeminen oli raskasta. Sanoma kirjan sisällä on toki tärkeä ja merkityksellinen; jopa yhä enenevissä määrin tänäpäivänä. Nimittäin yksinäisyys, tuo suomalainen kansantauti. Tuo sanoma ei kirjasta silti raskasta tehnyt, sillä kerronta oli saatu melkein humoristiseksi. Irma sättäsi ja toilaili, mikä kyllä ärsytti minua: eikö se nyt voisi, hitto vie, koota itseään?! Lisäksi Rimmisen kerronta hengästytti. Hän kyllä käyttää suomen kieltä ihan omilla säännöillään ja taivuttaa sanoja muotteihin, joita ei olisi arvannut olevan olemassakaan. Ihan aluksi se ihastutti, ja teki mieli merkitä ylös noita oivaltavia ilmauksia. Mutta kun sitä samaa tykitystä sitten jatkui ihan kirjan loppuun asti, sitä jotenkin puutui sille kaikelle. "---porraskäytävässä lelluva teollisuuspesuaineen haju joka oli sen verran väkevä, että se vähän niin kuin kaikui." (s. 242) tai"--- rantakäytävää pitkin suikersi jotenkin kotoisan saunapolkumainen tallomaura" (s. 337) Ja paljon, paljon muuta.
Eli virtuoosimaista kielenkäyttöä kyllä, siitä ei pääse mihinkään, ja teemakin on tärkeä. Silti jokin tässä kirjassa jätti kylmäksi.
Mikko Rimminen: Nenäpäivä (2010)
Kustantaja: Teos
Sivuja: 339
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti